Naitu kalu pelottava homo karvainen kalu

Samalla voin kysyä kaikki ne kysymykset, jotka perusheteroa askarruttavat, mutta joita emme ole kehdanneet kysyä. Jotkut voivat olla sitä mieltä, että taas tässä vahvistetaan stereotypioita homoista. Koska osa halusi esiintyä keksityllä nimellä, osa sanoi oman nimensä ja osa selkästi valehteli sen, jutussa ei pahemmin yksilöidä, kuka sanoo ja mitäkin.

Ja naisaktivistit — se lesbojuttu tulee aikanaan. Itse Kata Kärkkäinen sanoi kymmenen vuotta sitten, että minulla on hyvä, piukka peppu. Parasta puoltani siis asiantuntijoille esittämään. Toki kiinnostus olisi voinut olla toista, jos olisin itse mennyt iskemään ukkoja, mutta koska se ei olisi kuitenkaan johtanut mihinkään, tuntuu ajatus epäreilulta.

No eipähän ole tarvinnut uskaltautua miestenhuoneeseen, kun kukaan ei ole tarjonnut mitään. Tosin yhdestä homovessasta on kokemusta. Menin viattomana nöössipoikana pahaa-aavistamattomana baariin San Franciscossa ja ihmettelin, kun ainoastaan miehille oli vessa. Totesin, että eipä täällä naisten vessalla mitään tekisikään, kun mestassa on pelkästään setiä.

Vessassa ei ollut ovea ja kusilaarilla huomasin, kuinka viiksekkäät äijät pystyivät zoomaamaan suoraan baaritiskiltä pisuaaritoimenpiteitä. To pee or not to pee? Jotta minua ei päästä syyttämään kaupunginosasyrjinnästä, änkeän vielä sunnuntai-iltana Kallion Fairytailiin ottamaan selvää parista asiasta.

Ulkosivurempan takia en löydä heti baaria ja joudun kysymään neuvoa Tenkan pokelta. Olemme vähän samanlainen vähemmistö kuin suomenruotsalaiset, ei tässä mitään ihmeellistä ole. Tiedän lesbon joka harrastaa ainoastaan heteronaisia. Kuulostaa mahdottomalta yhtälöltä, mutta aina löytyy heteroita, jotka haluavat kokeilla kerran miltä ruoho aidan toisella puolella tuntuu.

Yritän vielä kerran herättää kiinnostusta. Tulkitsinko asian ihan väärin, jos käsitykseni mukaan harva homo antaa vetää ns. Eli valtaosa on kyllä varmis itse olemaan vetävänä osapuolena, mutta vastaanottavaa puolta onkin vaikeampi löytää..? Miten tuo seksi sitten oikeastaan hoidetaan kahden miehen välillä? HOitavatko molemmat vuorotellen toisensa suuseksillä tai käsillä?

Kyllähän heteroidenkin on viisasta käyttää uuden kumppanin kanssa kondoomia, mutta homoilla tämä on ilmeisesti vieläkin suotavampaa Oman kokemukseni mukaan valtaosa naisista nielee suuseksin yhteydessä sperman tai ainakin ottavat lastin suuhunsa, vaikka sitten sylkisivätkin sen pois. Miten homot hoitavat saman asian suuseksin yhteydessä? Onko "hyväksyttävää" laueta naisen suuhun ja panna naista takapuoleen, mutta miestäpä ei takapuoleen pannakkaan eikä sen koommin mällejä ruiskita tämän suuhun..?

Ei ole olemassa mitään "koulukuntia", jokainen pariskunta kai toimii omien henkilökohtaisten mieltymystensä mukaisesti. Onhan seksissä muutakin kuin se yhdyntä, oli hetero- tai homosuhteesta sitten kyse. Eli jos mua kiinnostaisi tietää, että mitä astronautit puuhailee avaruudessa, niin mun pitäisi alkaa astronautiksi? Kai sitä nyt uteliaisuuttansa saa asioita kysellä Yksi vaihtoehto olisi tietysti se, että tosiaankin itse homostelua kokeilisin Noh, eipä ainakaan toistaiseksi kiinnosta tuo käytännön opiskelu, joten tyydytään uteliaisuuden tyydyttämiseen internetin ihmemaailmassa.

Ai ei homoseksissä ole eri koulukuntia..? Hassu juttu, kun niitä kuitenkin heteroseksin yhteydessä löytyy Jotkut ottaa suihin ja toiset ei. Joku nielee lemmentuotokset, joku toinen sylkee, joku ei kiisseliä suuhunsa päästä ja joku nuo liemet haluaa kasvoilleen.

Joku harrastaa kimppaa ja joku on bi. Koulukuntia nuokin tavallaan ovat. Heteroseksissä yhdyntää voidaan pitää lähtökohtana ja jopa "itsestään selvyytenä" vaikka se nyt ei aivan välttämättä niin olisikaan Cityn juttuun haastattelin parikymmenta tyyppia,eli ei pida vetaa lopullisia johtopaatoksia sen perusteella,mutta raippaasti yli tuon viiden kyban heidan tapauksessaan em.

Ensiksi haluaisin kiittää aivan mahtavan hauskasta jutusta, tuli naurettua niin Arin hyvälle asenteelle lue: Vihdoinkin joku ottaa huomioon ns. Homoilla on sama periaate kun monilla heteroillakin on seksin suhteen: Tehdään sitä mistä molemmat tykkää.

Joillekin anaaliseksi on vähän pelottava käsite, väliä siitä jos on päällä top tai alla bottom. Mutta loppupeleissä tai noh, mielummin ennen aktin alkua se tärkein on että kerrotaan jos jokin ei sovi, ja mitkä on pelisäännöt. Ite oon bottom, ja sen verran sanon että se siitä saatava mielihyvä johtuu siitä, että tämä kolmas jalka osuu miehen g-pisteeseen, eturauhaseen. No kiltti periaate on se, että molemmat saa orgasmin. Kaikki ei tätä noudata, ja itse en leikkiin lähde jos joudun vain pumpattavaksi.

Suuseksissä OMA kantava periaatteeni on, että en päästä mällejä suuhun, sitten on niitä jotka siitä nauttii suuremmassakin määrin. Itsekin nautin paljon jutusta. Siis ei tää voi olla totta: Leipäkin on pilalla, jos siinä on karvoja. Lähdenkin tästä pesulle, olen ollut jo tunnin käymättä suihkussa. Itse olen homomies ja tykään saada peppuun ja niada peppuun.

Molempi harrastan kotona mieheni kanssa. Kullia nuollaan ja imetään aamuisin ja suu löyhkää kullilta duunissa. Hyi vittujen kevät, onko eläimiin sekaantuminen Suomessa laillista? Se on ihan perseestä! Minulla ei ole mitään homoja vastaan, mutta minä pidän eläimiin sekaantumista pahempana kuin pedofiliaa.

Kun eläimet evivät kuitenkaan halua, että niitä nussitaan varsinkaan jos ihminen nussii olen lukenutkin jostain, että ihmiset ja delfiinit ovat ainoita, jotka "panee" nautinnon saavuttamiseksi , eivätkä ne pysty puolustautumaan siinä määrin kuin ihmiset.

Artikkeli on hauska, sai nauraa monet kerrat sitä lukiessa. Sitä en vain ymmärrä, mihin perustuu väite, että vasemmalla kädellä runkkaavat on homoja. Ymmärsin sen vitsiksi, mutta tuosta vasenkätinen, suomenruotsalainen ja homo -jutustako se vaan väännettiin?

Homot eivät tarjoa Kukkuu! Tuo onkin kiinnostava seikka. Aiheesta on saatava kommentteja muiltakin. Tosin jos on kiva latino panemassa, niin on sekin kivaa. Kyllä mä kuule miehen fysiikan sen verran hyvin tunnen! Laula homo, laula Homot ja Euroviisut liitetään erottamattomasti yhteen, mutta haastattelemistani homoista joka toista homma ei voisi vähempää kiinnostaa. Ehkä perimä vaikuttaa jotenkin.

Muutamaa tapausta lukuunottamatta uskonto ei merkitse haastatelluille mitään. Karvattomat homot Miestä on, tai ei ole, karvoihin katsominen. No niin, joko nyt irtoisi! Vilautan tyypille ylvään miehekästä rintakarvoitustani. Jälkimmäisellä tavalla artikuloiva Lasse järkyttyy moisesta väitteestä.

Kai sä oot joskus kokeillut! Jokainen moderni nainen paasaa avoimesti omista kokoelmistaan, kyllä sullakin on oikeus siihen! Tuntui samalta kuin olisi lämmittänyt ateriaksi valmiskink-kua. Mä en voisi saada ikinä yhtään mitään irti, jos olisin naisen kanssa. Syrjityt homot Perustuslaki takaa, että ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuoleen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Kalu nytkähti ja tunsin kuinka suolaista limaa valui kielelleni. Aloin liikuttelemaan päätäni varovasti, ottaen aina vähän enemmän tuota muhkeaa kalua suuhuni. Isäntäni huokaili tyytyväisenä ja tunsin kalun kovettuvan suussani täyteen mittaansa.

Kalu kiskaistiin suustani ja tilalle työnnettiin karvainen, raskas iso palli. Ime ne hikiset pallit puhtaaksi! Imin vuorotellen molemmat pallit ja lopulta otin molemmat suuhuni. Isäntäni veteli toisella kädellä seisokkiaan ja toinen käsi siirtyi hieromaan reikääni. Pullautin kivekset suustani vastustellakseni, mutta limainen, turpea kalu täytti suuni, ennen kuin sain sanaakaan ulos. Jalkani oli levitetty äärimmilleen ja perseeni oli kuin tarjottimella Arin edessä.

Ari puristeli tiukkoja pakaroitani ja levitteli niitä erilleen venyttäen reikääni. Välillä hän läimäytteli pakaroitani avokämmenellä. Ari kurkotteli urheilukassin, josta hän otti esiin liukkaripullon. Kylmää liukuvoidetta pursotettiin reiälleni ja tunsin kuinka paksu peukalo työnnettiin tiukkaan reikääni.

Ynähdin kivusta ja kiihotuksesta, kun paksu peukalo sousi reiässäni. Toinen käsi läimi suojattomia pakaroitani. Pian toinenkin peukalo työntyi reikääni ja ynisin sen aiheuttamasta kivusta. Ari nousi seisomaan ja alkoi riisua housujaan. Hänen kyrpänsä oli kivikova ja pelottavan suuren näköinen, terska kiilteli limaisena ja isona.

Ari asettui jalkojeni väliin ja alkoi hivellä pakaroitani ja reikääni kalullaan. Tunsin kovan terskan painuvan reikääni vasten ja yritin vetäytyä taaksepäin.

Mä spermaan sun kiimasen reikäs oikein kunnolla! Reikäni herpaantui hetkeksi ja se riitti Arille, iso kalu upposi kerralla puoleen väliin. Parkaisin tuskasta ja yritin rimpuilla vastaan. Älä nyt valita, kun saat kerrankin kunnolla kyrpää kiimaseen reikääs! Toinen raju työntö ja kalu oli juurta myöten sisälläni.

Yritin huutaa, mutta suulleni painunut voimakas kämmen esti sen. Ne on ollu mulla viikon jalassa raksalla! Yritin kääntää päätäni pois, mutta käsi piti minua paikoillaan. Ari alkoi vedellä kyrpäänsä pitkillä vedoilla ja lopulta jouduin hengittämään sisään sperman, kusen ja hientuoksua nenälleni painetuista kalsareista. Isot roikkuvat kassit hakkaavat persettäni ja kipu alkaa hellittää. Huomaan kiihottuvani isosta paljaasta kalusta sisälläni, joka tuntuu täyttävän minut äärimmilleen.

Mua ei ole koskaan naitu paljaalla kyrvällä ja tunne on aika kiimainen verrattuna kortsulla jynssäämiseen. Mun äsken lerpahtanut kaluni seisoo jälleen täysillä ja alan ynähtelemään kiimaisena työntöjen tahdissa. Jopa miehekkään tuoksuiset kalsarit nenälläni alkavat tuntua kiihottavan rivoille. Tuollanen pikkupillu tarvii miehen kyrpää oikein kunnolla. Kohta saat mun ison lastin kiimaseen suolees saatanan huora.

Tunnen kuinka kalu sisälläni kasvaa entisestään ja alkaa ruiskimaan sisääni isoa mällilastiaan. Ari vetäytyy suolestani ja reikäni jää hetkeksi avoimeksi ja tunnen, kuinka spermaa valahtaa ulos reiästäni. Ari tuo limaisen kalunsa huulilleni ja pyytämättä avaan huuleni ja otan liukkaan elimen suuhuni. Ynisen ja huohotan kiimaisena. Kalu vetäytyy suustani ja Ari hamuaa tenniskassiaan. Jotain kovaa painuu reikääni vasten ja ynähdän nautinnosta, kun musta anustappi työntyy hitaasti sisääni.

Ari irrottaa jalkani ja samalla napsauttaa kahleeni kiinni lattiaan.

.

Minä taas muistan, kuinka kakarana uskovien pesueita kiusattiin, joten heidän oman logiikkansa mukaan nimenomaan uskiksia pitäisi kieltää lisääntymästä ja vanhempia, jotka ovat taipuvaisia mm.

Ja hei te kiihkoilijat, jotka olette sitä mieltä etteivät naisparit saisi lisääntyä lääketiedettä hyväksikäyttäen, koska se on "luonnotonta" — tehän kieltäydytte loogisesti sitten syöpäleikkauksistakin, vai? Uskovia on moneen lähtöön. Ite tuun pienehköltä paikkakunnalta, missä kirkkoherra on homo. Miehellä kuuluu olla viikset, ja minä pidän miehistä. Lisäksi naismaiset miehet ärsyttää.

Kaiken lisäksi bilettämössä on jokseenkin puolet naisia DTM: Se voi johtua ex-idoli Jonnan kohta alkavasta keikasta. Mimmi kilahti pari vuotta sitten, kun kysyin häneltä, eikö häntä haittaa, että hänen tuore aviomiehensä on amerikkalainen mormoni, jotka usein kannattavat moniavioisuutta ja pakottavat teinityttöjä naimisiin viiskymppisten setiensä kanssa.

Minä kuulemma en tiennyt mormoneista mitään ja valehtelin. No, he ovat sittemmin eronneet, joten ehkä se totuutta puhumaton selvisi kotosalla. Puoli yhdeltä Herculesiin, jossa onkin jo täysi tohina päällä. Täälläkään ei näy ainuttakaan nahkahomoa, mutta yksi uros sentään joraa tanssilattialla ilman paitaa. Vähän ajan kuluttua kaksfemma jäbä istuu pöytääni, mutta ei tee elettäkään iskeäkseen itselleen neitseellistä heterovartaloani. Tyyppi on ensimmäinen, joka ei inhoa musikaaleja.

Kaikki tähän asti haastattelemani homot ovat puhuneet täysin "normaalilla" äänellä ja jokainen heistä epäili "homomaisen" puhetavan olevan opittua. Pukeuduin jo viisvuotiaana äidin mekkoon, eli ei tää mikään viime hetken villitys ole. Jokainen moderni nainen paasaa avoimesti omista kokoelmistaan,. Ja haluan korostaa, ettei homous estä naiskauneuden ihailemista, aivan kuin heterous ei poista miehiltäkään komeuden arvostamista.

Kuivat vetikin kundi, eikä kukaan epäillyt toimituksen aikana mitään. Uskaltaisitko ottaa vastaavanlaisen riskin? Yksi haastatelluista homoksi ilmoittautuneesta ilmoitti, ettei huomannut mitään fyysistä eroa, kun kokeili anaaliseksiä naisen kanssa. Pysy tässä nyt sitten reviirilläsi. Perustuslaki takaa, että ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuoleen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Eikö esimerkiksi se, etteivät homot voi mennä naimisiin -— parisuhde voidaan ainoastaan rekisteröidä —- ole lain vastaista syrjintää käräjätuomari Kimmo Mikkola?

Toiset katsovat, että sukupuolista suuntautumista voi pitää perustuslain tarkoittamana hyväksyttävänä syynä eriarvoiseen kohteluun. Toiset ovat eri mieltä ja painottavat tasa-arvoisen kohtelun merkitystä. Eduskunta joutuikin miettimään taannoisessa hedelmöityshoitokeskustelussa, onko perustuslain vastaista estää naispareja saamasta hoitoja johtuen sukupuolisesta suuntautumisestaan. Kaikki suomalaiset ovat siis lain mukaan tasa-arvoisia — paitsi jos olet homoseksuaali.

Eikös se ollut Orwell, joka kirjoitti joidenkin olevan tasa-arvoisempia kuin toisten? Tiedoksi muuten kaikille niille, jotka pitävät perverssinä sitä, että laki sallisi homojen naimisiin menon — Suomen laki sallii eläimiin sekaantumisen! Mistäköhän mahtaa johtua, ettei homoista meuhkaavat kepulaiset fanaatikot ole puuttuneet edellämainittuun seikkaan?

Ne voivat joutua ristiriitaan keskenään, lain tulkinnassa voidaan joutua valitsemaan, mitä halutaan painottaa. Uskonnolliseen vakaumukseen perustuvaa syrjintää katsotaan helpommin läpi sormien.

Äärikristityt saavat aivan vapaasti paasata homojen olevan Saatanasta, joutavan helvettiin ja olevan kaikin puolin vastenmielisiä epäsikiöitä. Tilanne on eri, jos joku valoaivo sattuu olemaan muuten vain sitä mieltä, että homot ovat heteroita alempaa rotua.

Kuulun katoavaa kansanperinnettä edustavaan helsinkiläisjoukkoon: Nalle Pub on mimmien mesta, eikä tunnin kestävää piipahdusta Lost And Foundissa työn merkeissä lasketa, varsinkin, kun Lostaria ei voi enää kutsua aidoksi homomestaksi, kiitos valtavan fag ja nykyään myös hetero hag -armadan.

Vielä reilu kymmenen vuotta sitten etenkin ulkomailla äijät tulivat iskemään ylvästä olemustani, mikä varmaan johtui silloin vielä muotiin tulemista odottelevasta kaljusta kupolista. Epätoivoissani päätin tehdä homobaarirundin ja tsekata arvoni miesmarkkinoilla.

Samalla voin kysyä kaikki ne kysymykset, jotka perusheteroa askarruttavat, mutta joita emme ole kehdanneet kysyä. Jotkut voivat olla sitä mieltä, että taas tässä vahvistetaan stereotypioita homoista.

Koska osa halusi esiintyä keksityllä nimellä, osa sanoi oman nimensä ja osa selkästi valehteli sen, jutussa ei pahemmin yksilöidä, kuka sanoo ja mitäkin. Ja naisaktivistit — se lesbojuttu tulee aikanaan. Itse Kata Kärkkäinen sanoi kymmenen vuotta sitten, että minulla on hyvä, piukka peppu. Parasta puoltani siis asiantuntijoille esittämään. Toki kiinnostus olisi voinut olla toista, jos olisin itse mennyt iskemään ukkoja, mutta koska se ei olisi kuitenkaan johtanut mihinkään, tuntuu ajatus epäreilulta.

No eipähän ole tarvinnut uskaltautua miestenhuoneeseen, kun kukaan ei ole tarjonnut mitään. Tosin yhdestä homovessasta on kokemusta. Menin viattomana nöössipoikana pahaa-aavistamattomana baariin San Franciscossa ja ihmettelin, kun ainoastaan miehille oli vessa. Totesin, että eipä täällä naisten vessalla mitään tekisikään, kun mestassa on pelkästään setiä. Vessassa ei ollut ovea ja kusilaarilla huomasin, kuinka viiksekkäät äijät pystyivät zoomaamaan suoraan baaritiskiltä pisuaaritoimenpiteitä.

To pee or not to pee? Jotta minua ei päästä syyttämään kaupunginosasyrjinnästä, änkeän vielä sunnuntai-iltana Kallion Fairytailiin ottamaan selvää parista asiasta. Ulkosivurempan takia en löydä heti baaria ja joudun kysymään neuvoa Tenkan pokelta.

Olemme vähän samanlainen vähemmistö kuin suomenruotsalaiset, ei tässä mitään ihmeellistä ole. Tiedän lesbon joka harrastaa ainoastaan heteronaisia. Kuulostaa mahdottomalta yhtälöltä, mutta aina löytyy heteroita, jotka haluavat kokeilla kerran miltä ruoho aidan toisella puolella tuntuu.

Yritän vielä kerran herättää kiinnostusta. Tulkitsinko asian ihan väärin, jos käsitykseni mukaan harva homo antaa vetää ns. Eli valtaosa on kyllä varmis itse olemaan vetävänä osapuolena, mutta vastaanottavaa puolta onkin vaikeampi löytää..? Miten tuo seksi sitten oikeastaan hoidetaan kahden miehen välillä?

HOitavatko molemmat vuorotellen toisensa suuseksillä tai käsillä? Kyllähän heteroidenkin on viisasta käyttää uuden kumppanin kanssa kondoomia, mutta homoilla tämä on ilmeisesti vieläkin suotavampaa Oman kokemukseni mukaan valtaosa naisista nielee suuseksin yhteydessä sperman tai ainakin ottavat lastin suuhunsa, vaikka sitten sylkisivätkin sen pois. Miten homot hoitavat saman asian suuseksin yhteydessä?

Onko "hyväksyttävää" laueta naisen suuhun ja panna naista takapuoleen, mutta miestäpä ei takapuoleen pannakkaan eikä sen koommin mällejä ruiskita tämän suuhun..? Ei ole olemassa mitään "koulukuntia", jokainen pariskunta kai toimii omien henkilökohtaisten mieltymystensä mukaisesti.

Onhan seksissä muutakin kuin se yhdyntä, oli hetero- tai homosuhteesta sitten kyse. Eli jos mua kiinnostaisi tietää, että mitä astronautit puuhailee avaruudessa, niin mun pitäisi alkaa astronautiksi? Kai sitä nyt uteliaisuuttansa saa asioita kysellä Yksi vaihtoehto olisi tietysti se, että tosiaankin itse homostelua kokeilisin Noh, eipä ainakaan toistaiseksi kiinnosta tuo käytännön opiskelu, joten tyydytään uteliaisuuden tyydyttämiseen internetin ihmemaailmassa.

Ai ei homoseksissä ole eri koulukuntia..? Hassu juttu, kun niitä kuitenkin heteroseksin yhteydessä löytyy Jotkut ottaa suihin ja toiset ei. Joku nielee lemmentuotokset, joku toinen sylkee, joku ei kiisseliä suuhunsa päästä ja joku nuo liemet haluaa kasvoilleen. Joku harrastaa kimppaa ja joku on bi. Koulukuntia nuokin tavallaan ovat. Heteroseksissä yhdyntää voidaan pitää lähtökohtana ja jopa "itsestään selvyytenä" vaikka se nyt ei aivan välttämättä niin olisikaan Cityn juttuun haastattelin parikymmenta tyyppia,eli ei pida vetaa lopullisia johtopaatoksia sen perusteella,mutta raippaasti yli tuon viiden kyban heidan tapauksessaan em.

Ensiksi haluaisin kiittää aivan mahtavan hauskasta jutusta, tuli naurettua niin Arin hyvälle asenteelle lue: Mua oli jo pidempään kiinnostanut nahka ja erilaiset alistusleikit. Koska olen naisen kanssa avoliitossa elävä bi-kundi, ei mulla ollut koskaan tullut kokeiltua sitä puolta seksuaalisuudestani, vaikka jokunen kokemus miesten kanssa onkin. Kerran chatissä aloin juttelemaan nahkamaster nimisen miehen kanssa, joka kertoi olevansa kolmevitonen, tumma, karvainen, skrode ja tykkäsi alistaa itseään nuorempia, hoikkia kundeja.

Juttelimme useampaankin otteeseen ja vaihdoimme lopulta mailiosotteita ja aloimme kirjoittelemaan. Kului varmaan kolme kuukautta ja ajatus miehen alistettavana olemisesta alkoi kiihottamaan minua minua entistä enemmän. Lopulta sovimme tapaamisen sellaiselle viikonlopulle, jolloin tyttösystäväni oli matkoilla. Pelin säännöt sovittiin tarkkaan, suostuisin lievään alistukseen, kevyeen bondageen ja suu- ja anaaliseksiin.

Aloin jännittämään tulevaa tapaamista jo päiviä eteenpäin. Masterini ohjeiden mukaan, olkoon hänen nimensä tässä vaikka Ari, ajelin perseeni, kaluni varren ja pallit. Juuri ennen lähtöä tapaamiseen, huuhtelin myös suoleni Arin ohjeiden mukaan. Olimme sopineet tapaamisen syrjäiselle sivukadulle. Koska oli lämmin kesäpäivä, olin sonnustautunut revittyihin farkkushortseihin, hihattomaan t-paitaan ja selässäni oli reppu, jossa minulla oli vaihtovaatteet. Katu oli hiljainen, vain yksinäinen valkea pakettiauto oli pysäköitynä tien sivuun.

Lähestyessäni autoa kuljettajan ovi avautui ja ulos astui lähes kaksimetrinen, hyvin harteikas ja roteva mies. Jalassaan hänellä oli nahkafarkut ja maiharit ja hihaton painijan paita, joka paljasti hyvin karvaiset kädet ja massiivisen rintakehän. Mies oli todellakin roteva ja hyvin karvainen, jopa selässä näytti kasvavan tuuhea karvoitus ja kasvoissa oli tiheä tumma sänki, ainoastaan pää oli ajeltu täysin kaljuksi. Esittäydyimme ja vaihdoimme nopeasti muutaman sanan.

Ari avasi pakettiauton takaoven ja ohjasi minut sisään. Auton takaosassa ei ollut ikkunoita, ainoastaan patja lattialla, joka päällä oli ilmeisesti jonkinlainen musta kumilakana. Ari varmisti vielä, että halusinko todella tätä, takaisin ei voisi enää kohta palata. Myönnyin ja Ari kiinnitti käsiini ja jalkoihini leveät, nahkaiset kahleet ja komensi minut selälleen patjalle, käteni ja jalkani sidottiin x-asentoon köysillä, jotka oli kiinnitetty lattiaan. Ennen kuin ehdin sanomaan mitään, hän leikkasi paitani kaulaompeleen ja kaksin käsin repäisi paitani kahtia lähes napaan saakka.

Värähdin vaistomaisesti kun isot kädet alkoivat hivelemään rintakehääni ja vatsaani. Kyllä sinusta oikein hyvä panopuu saadaan.

Ari rojahti koko painollaan päälleni ja tarttui mua hiuksista ja toinen käsi puristi leukapieliäni. Ari palasi shortsieni kimppuun ja repi etumuksen riekaleiksi. Jälleen mattoveitsen taitava viilto ja repäisy ja alkkareideni haaraosa antoi periksi. Sormet hyväilivät vehkeitäni ja ajeltua reikääni.

Harvoin näkee nätillä pojalla noin kiimaista ja tiukkaa pikku persettä, se ei kyllä ole enää koskaan ihan yhtä tiukka kun mä olen lopettanut. Ari nappasi mun niskasta ja painoi pään jalkoväliinsä. Nuolin vasemmassa lahkeessa todella rivosti pullottavaa kalua ja aina välillä Ari hieroi etumustaan kasvoihini. Ari avasi vyönsä ja sepaluksensa ja laski housunsa. Sisältä paljastuivat kauhtuneet mustat jockstrapit, jotka pullottivat irstaasti ja toinen karvainen iso palli oli jo livahtanut ulos ahtaista jockeista.

Ari kaivoi esiin paksun, suonikkaan ja aika ison näköisen puolikovan kyrpänsä ja toisenkin raskaannäköisen pallinsa. Terska oli iso ja esinahka peitti sen kokonaan ja pää kiilsi limaisen näköisenä. Ari työntyi lähemmäs ja nappasi hiuksistani kiinni tuoden samalla paisuvan elimensä kasvoilleni. Nenääni pelmahti hikisen jalkovälin tuoksu, Ari hieroi kaluaan kasvojani ja huuliani vasten. Haistoin miehekkään, hieman likaisen kyrväntuoksun, johon sekoittui hikeä, vanhaa spermaa ja vähän kusta.

Limainen ja liukas terska muljahti suuhuni kuin itsestään ja täytti suuni lähes kokonaan. Kalu nytkähti ja tunsin kuinka suolaista limaa valui kielelleni. Aloin liikuttelemaan päätäni varovasti, ottaen aina vähän enemmän tuota muhkeaa kalua suuhuni. Isäntäni huokaili tyytyväisenä ja tunsin kalun kovettuvan suussani täyteen mittaansa. Kalu kiskaistiin suustani ja tilalle työnnettiin karvainen, raskas iso palli.

: Naitu kalu pelottava homo karvainen kalu

G PISTE HOMO ORGASMI RAJUT SEKSI VIDEOT Reikäni herpaantui hetkeksi ja se riitti Arille, iso kalu upposi kerralla puoleen väliin. Menin viattomana nöössipoikana pahaa-aavistamattomana baariin San Franciscossa ja ihmettelin, kun ainoastaan miehille oli vessa. Se on niin hyvän muotoinen. Koska oli lämmin kesäpäivä, olin sonnustautunut revittyihin farkkushortseihin, hihattomaan t-paitaan ja selässäni oli reppu, jossa minulla oli vaihtovaatteet. No niin homot, tulkaa tyköni! Ari nappasi mun niskasta ja painoi pään jalkoväliinsä.
Homoseksuaaliseen kypsää kalua bdsm treffit S seuraa lpr homo seuraa gay
Porno foorumi homo shemale date 587
Naitu kalu pelottava homo karvainen kalu Syrjityt homot Perustuslaki takaa, että ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuoleen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Älä nyt valita, kun saat kerrankin kunnolla kyrpää kiimaseen reikääs! Karvattomat homot Miestä on, tai ei ole, karvoihin katsominen. Reikäni herpaantui hetkeksi ja se riitti Arille, iso kalu upposi kerralla puoleen väliin. Olen ollut erossa kuvaajasta, jotta iskemiseni olisi todennäköisempää, ja hän masentaa minut kertomalla yhdestä iskuyrityksestä. Entä mitkä pisteet Peltosen peppu sai homoilta?
Naitu kalu pelottava homo karvainen kalu Eikö esimerkiksi se, etteivät homot voi mennä naimisiin -— parisuhde voidaan ainoastaan rekisteröidä —- ole lain vastaista syrjintää käräjätuomari Kimmo Mikkola? Hassu juttu, kun niitä kuitenkin heteroseksin yhteydessä löytyy Noh, eipä ainakaan toistaiseksi kiinnosta hekku suolihuuhtelu apteekki gay käytännön opiskelu, joten tyydytään uteliaisuuden tyydyttämiseen internetin ihmemaailmassa. Välillä hän läimäytteli pakaroitani avokämmenellä. Paikalla näkyy viikonlopusta johtuen epäilyttävän paljon naisia, joten on aika vaihtaa mestaa, varsinkin, kun en näytä herättävän minkäänlaisia intohimoja. Nyt tyyppi ei ole yhtä kännissä ja väittää olevansa hetero, joten ei uskalla iskeä. Molempi harrastan kotona mieheni kanssa.

Chicas en español secretarias blacksonblondes peluda follando videos porno gratis negras gordas follando playa videos porno asiático videos x masajes orgias lesbianas xxx vintage videos abuelas anal muy peludas descargar videos pornos gratis maduras porni español porno gratis duro gratis parejas españolas videos muy porno lesbianas pono gratis de trios gratis videos porno madre e hija corrida sexo amateur porn mujeres maduras en cordoba videos porno gordas videos porno gratis porbo sexo maduras gordas negras porno gratis mamando amateur putas viejas mujeres negras calientes tube hd porn tube hd sexo porno porno gratis polla videos maduritas garganta profunda porno viejas haciendo pajas a tope video porno gratis abuela folla video porno videos de lisa ann masajes eroticos mujeres corriendose follando jovenes masajes videos porno transexual pornoo porno gratis sexo travesti tetas tias corriendose follando videos caseros porno bueno negros xxx videos poorno videos pprno videos amateur videos porno duro ver videos sadomaso porno porno tetas grande follando torbe maduritas follando videos porno actrices porno de maduras videos porno italianas transexual xxx porno sexso xxx madres pajas tetonas videos ver videos muy grandes videos porno gratis doble penetracion vaginal pofno gratis videos de travestis negros desnudos madres y desnudas embarazadas mejores videos porno castellano xxx videos porno gratis vecina chicas guaras peliculas porno chicas guarras gratis follando videos gratis españolas fontanero tetas porno duros viejos follando chicas lesbianas sexo en vivo video porno español de porno para mujeres eyaculando videos actrices videos de putas videos maduritas tetonas follando culonas gratis paris hilton porno videos de sexo hd 1080 porno gratis castin porno la cocina videos xxx videos porno on blondes cumlouder español porno porno porno gratis videos lesvianas videos pornos gratis parejas coño mojado viejas fallando videos de soltera porno tetas naturales videos de abuelas putas masaje y tetonas muy peludos pelis x porn porno hd porno actrices porno maduros lesbianas maduras peludas porno lesbianas follando porno de gorditas españolas follando mujeres maduras 18 porno espanol transexual muyputas pirno gratis porno porno twink gorditas follando lisa ann masajes videos xxx mujeres video sexo grates orgias hd maduras caliente videos xxx tetas pequeñas xxx natalia z mamadas gratis bidios porno de tetonas folladas videos pornos español maduras cachondas videos porno hd hd vídeos porno gratis porno 80 moras xxx xxx video porno en español hd travestis videos porno trans porno en español gratis maduritas porno videos maduras gorditas intercambio parejas videos sexo peludas follando pollas videos porno de putas porno mujeresfollando tori black porn video porno duro sexo gratis sexo con peliculas porno gratis maduras porno barbosa culonas gratis de putas videos de folladas follar videos porno peludos chica joven follando porno gratuito amateur video porno español gratis porn negras tias buenas maduras mamadas morenas enana follando pollones seso duro porno tetudas naturales follando xxx gratis gonzo porno para mujeres muy putas videos trios videos porno gai porno españa masaje vaginal mujeres en español momxxx sonia baby porno español cams sexo orgias porno de parejas amateur dibujos porno chochos eyaculando porno rubias 19 actrices porno lesbico gratis lesbianas mujeres negras cachondas follando chicas follando xxx japonesas videos para mujeres con pene pequeño mujeres maduras videos coños peludos ver película porno sexo con jóvenes escenas xxx pelis porno gratuito amateur porno hd videos de asiaticas travestis porno.

con pollas videos ponor gratis maduras porno porno trio amateur xxx voyeur videos xxx cumlauder en castellano porno española follando con pezones enormes follando joven follando hd puta xxx hombres porno largos gratis descargar videos pornod porno madre hija videos sexo viejos follando gratis porno españoles porn videos porno en grupo maduritas.

con jovenes follando julie cash maduras video bdsm vidios pprno trios polla larga videos pprno follando con joven chupa pollas enormes videos follando duro sasha grey porn hd porn hentai super pollas x-art video descargar videos negras videos vídeos porno 18 porno espanol tetas porno chino gratis videos pornos de sexo gratis travestis xxx porno espanol porno gratis español coños peludos fotos porno gratis cumlouder españolas gratis videos teens corridas maduras cachondas ancianas nacho vidal en castellano culonas videos porno españoles gratis videos porno de porno bondage videos porno gratis tetona xxx abuelas interracial madura con enanos follando webcams sexo xxx hd free videos porno gais gratis negras x españoles porno españoles gratis ancianas orgias amater putas gratis de negros porno amateur putas lesbianas maduras vaginas peludas chinos follando japonesas video porno maduras sexo gratis gorditas follando con tetas follando hombres follando sexo video porno ama de travestis con tetas tias buenas desnudas paja con sexo porno morenas videos porno gratis en castellano sexo anal gratis 69 xxx coñitos calientes videos porno ancianas orgias amater sexso peliculas porno en español abuelas videos lesbianas madura caliente videos porno gat chicas para chicas des nudas follando amigas lesbianas putas videos porno cratis porno maduras xxx videos abuelas porn videos teens gordas vídeos porno porno strapon videos porno español chochos eyaculando ancianas lesbianas amateur sexo amateur hd videos de rebeca linares mature putillas follando amigas lesbianas penetracion descargar videos x videos hentai maduras.

Seksiseuraa gay helsinki sexwork finland

Naitu kalu pelottava homo karvainen kalu